Äänestä Bääbs tänään jatkoon Suomen Euroviisukarsinnoissa!
Sinä juuri! Äänestä!
Yhdeksältä!
Lomalle lomps ja vähän väsymyksestä
7 years ago
Thursday, January 7, 2010
Tavoitevaate
Taas on se aika vuodesta, jolloin kaapista valitsee sen vaatteen.
Olisiko se nämä lukiossa päälle mahtuneet farkut, nuo pallouikkarit vai vaikkapa tuo alennusmyynneistä kaksi vuotta sitten ostettu "i'm so very business woman"-hame? Mikään niistä ei tällä hetkellä kuitenkaan mahdu päälle.
Ja nyt tälle tehdään jotain!
Taas!
Eli nyt ruvetaan liikkumaan ja katsomaan mitä suuhun laitetaan. Kalorilaskurit aktiiviseksi ja jumppatossut pitää pyyhkiä pölystä. (no ei sentään oikeesti!)
Olen jo varannut kalenterin täyteen harrastuksia, jotka osin menevät päällekkäin toisten harrastusten kanssa. Tämä on tuttu "tänä keväänä/syksynä mä aion tehdä vaikka mitä"-peli, jota pelataan yleensä syys- ja tammikuussa. Vastustajana on oma itse. The best kind of game ever!
Pelin kulku: Kuinka paljon ihminen saa mahdutettua tekemistä työn ja nukkumisen ohelle, johon kuitenkin menee noin viisitoista tuntia vuorokaudesta.
Tässä pelissä panoksena on ainakin parisuhde. Kuinka kauan toisen hermo kestää kuunnella uusia suunnitelmia ja miten me koskaan sit nähdään toisiamme ikinä missään?
Voittajana tästä selviää vaan jos kaikki soljuu oikein mukavasti. Eli ei saa tulla pettymyksiä harrastuksista ja hyvällä tuurilla saa elämäänsä jonkun mukavan uuden aktiviteetin. Tuurilla myös parisuhde pysyy eheänä ja jokunen kilokin karisee, sekä saa pari kirjaakin kahlattua läpi kaiken harrastamisen ohella. Sielun sivistyskin on tärkeätä!
Vaikka tästä olevinaan tulee kaikkea stressiä, niin silti suunnitelmat on ihania. Minut voi löytää tänä keväänä ainakin duunin juoksukoulusta ja työväenopiston koodauskurssilta, sekä Elixiasta ja parista muusta harrastuksesta :D Oikeasti ajankäyttö alkaa olla aika tiukoilla, mutta ei se haittaa.
Eli vanha kunnon uusi vuosi ja uudet kujeet. En kyllä luvannut mitään, enkä aio luvata. Oikeasti olen kyllä omassa päässäni luvannut itselleni jo vaikka mitä liittyen näihin ylläoleviin. Toivottavasti voin pitää itselleni osan näistä lupauksista.
Olisiko se nämä lukiossa päälle mahtuneet farkut, nuo pallouikkarit vai vaikkapa tuo alennusmyynneistä kaksi vuotta sitten ostettu "i'm so very business woman"-hame? Mikään niistä ei tällä hetkellä kuitenkaan mahdu päälle.
Ja nyt tälle tehdään jotain!
Taas!
Eli nyt ruvetaan liikkumaan ja katsomaan mitä suuhun laitetaan. Kalorilaskurit aktiiviseksi ja jumppatossut pitää pyyhkiä pölystä. (no ei sentään oikeesti!)
Olen jo varannut kalenterin täyteen harrastuksia, jotka osin menevät päällekkäin toisten harrastusten kanssa. Tämä on tuttu "tänä keväänä/syksynä mä aion tehdä vaikka mitä"-peli, jota pelataan yleensä syys- ja tammikuussa. Vastustajana on oma itse. The best kind of game ever!
Pelin kulku: Kuinka paljon ihminen saa mahdutettua tekemistä työn ja nukkumisen ohelle, johon kuitenkin menee noin viisitoista tuntia vuorokaudesta.
Tässä pelissä panoksena on ainakin parisuhde. Kuinka kauan toisen hermo kestää kuunnella uusia suunnitelmia ja miten me koskaan sit nähdään toisiamme ikinä missään?
Voittajana tästä selviää vaan jos kaikki soljuu oikein mukavasti. Eli ei saa tulla pettymyksiä harrastuksista ja hyvällä tuurilla saa elämäänsä jonkun mukavan uuden aktiviteetin. Tuurilla myös parisuhde pysyy eheänä ja jokunen kilokin karisee, sekä saa pari kirjaakin kahlattua läpi kaiken harrastamisen ohella. Sielun sivistyskin on tärkeätä!
Vaikka tästä olevinaan tulee kaikkea stressiä, niin silti suunnitelmat on ihania. Minut voi löytää tänä keväänä ainakin duunin juoksukoulusta ja työväenopiston koodauskurssilta, sekä Elixiasta ja parista muusta harrastuksesta :D Oikeasti ajankäyttö alkaa olla aika tiukoilla, mutta ei se haittaa.
Eli vanha kunnon uusi vuosi ja uudet kujeet. En kyllä luvannut mitään, enkä aio luvata. Oikeasti olen kyllä omassa päässäni luvannut itselleni jo vaikka mitä liittyen näihin ylläoleviin. Toivottavasti voin pitää itselleni osan näistä lupauksista.
Wednesday, November 18, 2009
Emporter des femmes à Paris
Sananlasku takoittaa ilmeisesti päinvastaista, mitä mä haluaisin tällä kertoa.
Tätä naista viedään huomenna Pariisiin. Ihan ekaa kertaa.
Olen innoissani ja kauhuissani. Uusi kaupunki, uusi maa, uudet kujeet! Entäs jos pariisilaiset ovatkin tympeitä ja entäs jos mä en rakastukkaan siihen kaupnkiin? Toisaalta ihan hyvä jollen rakastu, silä yleensä on tapana rakastua kaikkiin matkakohteisiin.
Mulla on myös pienoinen matkastressi, koska kolme päivää Pariisissa on aivan liian vähän nähdäkseen k a i k e n !
Noh, näen ainakin osan.
Iiih, nyt tuli jo Check in-tekstari. Se tarkottaa, että on 22 tuntia matkaan!
Tätä naista viedään huomenna Pariisiin. Ihan ekaa kertaa.
Olen innoissani ja kauhuissani. Uusi kaupunki, uusi maa, uudet kujeet! Entäs jos pariisilaiset ovatkin tympeitä ja entäs jos mä en rakastukkaan siihen kaupnkiin? Toisaalta ihan hyvä jollen rakastu, silä yleensä on tapana rakastua kaikkiin matkakohteisiin.
Mulla on myös pienoinen matkastressi, koska kolme päivää Pariisissa on aivan liian vähän nähdäkseen k a i k e n !
Noh, näen ainakin osan.
Iiih, nyt tuli jo Check in-tekstari. Se tarkottaa, että on 22 tuntia matkaan!
Friday, November 13, 2009
Hyvä HR 1: Rekrytointi
Kun hakee töitä ja onnekseen pääsee vielä haastatteluihin, niin on tullut lähes kirjan verran aineistoa hyvistä ja huonoista rekrytointitilanteista, liittyen koko rekrytointiprosessiin. Hyvä HR ei pitäisi olla vaikeaa, varsinkaan jos firmalla on vaikka ihan oma HR-osasto. Silti enemmän on tullut vastaan huonoa rekryä, kuin hyvää.
Unelmien rekrytointiprosessi ei ole edes käytännössä vaikea, mutta yritysten pitäisi ennen sitä pieneksi hetkeksi pysähtyä miettimään sitä. Alusta asti väärin menneitä rekrytointeja yleensä edeltää huonosti suunniteltu prosessi.
Jo ilmoitusta laatiessa pitäisi miettiä mitä oikeasti tarvitaan ja halutaan. Hakijan profiili on laadittava sen mukaan mitä tarvitaan, eikä esimerkiksi sen mukaan, mitä edellinen positionpitäjä on tehnyt. Hyvä työnpaikkailmoitus EI sisällä pelkkiä työtehtäviä, eikä pelkästään latteita adjektiiveja persoonallisuudesta. Tietysti on vaikeata miettiä, että mitä meiltä puuttuu, mutta ei kolme vuotta vanhan työpaikkailmoituksen nettiin ajaminen uudestaan auta ketään, ei hakijoita, eikä rekrytoivaa organisaatiota. Olen kerran ollut haastattelussa, jossa on ihan sanottu, että ei nämä oikeastaan olisi ne sun työtehtävät, mutta tämä meillä oli valmiina, joten laitettiin tämä nettiin. MIKSI?
Hakemusten käsittelyssä on myös hyvin kirjavia käytäntöjä. Kohteliasta olisi vastata KAIKILLE hakemuksen lähettäneille prosessin jossain vaiheessa, mieluummin enemmin kuin myöhemmin. Unelmien rekryprosessissa jo lähettämisen jälkeen tulisi kuittaus vastaanotetusta hakemuksesta ja suunniteltu aikataulu etenemisestä. Suurimmasta osasta tietokantoja, joihin hakemus jätetään tuleekin kaikki tämä ja yleensä ainakin rekryfirmoilta, mutta sitä toivoisi ihan jopa sähköpostiin lähetetyistä hakemuksistakin.
Haastattelemattomille olisi hyvä laittaa massaviesti, että ei natsannut, mieluummin heti haastatteluvalintojen jälkeen. Tietysti ymmärrän, että pitää jättää se vara, että kukaan haastatelluista ei ole sopiva, mutta tällä hetkellä kun haastatellaan n. 20 ihmistä kahdessa kierroksessa, niin tuskin sitä vaaraa on.
Haastattelut on sitten ihan maailmansa. Olen tavannut huonoa haastattelua ja hyvää haastattelua. Olisi hyvä, jos joku mahdolliselta HR-osastolta olisi paikalla, sillä kaikki liiketoiminnanjohtaja, omistajat, divisioonajohtajat tai muut pikkupomot ei kerta kaikkiaan osaa pitää työhaastatteluja tai edes esittää osaavansa. Kestämättömintä on haastattelu, joka ei etene ja haastattelija ei esitä yhtään kysymystä, vaan sanoo, että ”Kerro jotain itsestäs.” No kyllä mä voin läpättää itsestäni maat ja taivaat, mut jos sä etsit tietty tyyppiä/taitoa, niin kysy kysymyksiä, jotka mielestäsi antaa vastauksen siihen! Eikä niitä kliseitä ole pakko kysyä. Jos sulla ei ole mitään aikomustakaan pitää tätä henkilö viittä vuotta töissä, ”Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?” jne. ei ole pakollinen kysymys. Voin myös sanoa, että 15 minuuttia ei yleensä riitä haastatteluksi. Siinä ajassa tuskin saa mitään varsinaista irti ihmisestä. Myöskin on typerää kysyä, että missä hakija oli viimeksi töissä, jos cv on naaman edessä. Se kertoo ainoastaan lukutaidottomuudestasi.
Haastattelun jälkeen on kohteliasta soittaa hakijalle, kävi miten kävi. On hirveen noloa saada sähköpostilla hylkääminen, jos on ollut jopa toisella kierroksella. Kaikille kasvokkain nähdyille pitäisi soitta ehdottomasti! Nolointa on mun mielestä vierittää hylkäämispuhelu rekryfirman niskoille. Varsinkin jos rekryfirma on tehnyt ainoastaan alkuhaastattelut ja rekry on suoraan yritykseesi. Olisit edes suoraselkäinen ja soittaisit itse rekrytoivana esimiehenä! Muista, että jokainen haastateltu on potentiaalinen asiakas ja/tai yhteistyökumppani tulevaisuudessa, joten et halua pahoittaa heidän mieltä. Se ei ole kovin hyvää brändin/imagon rakentamista.
Yksi maailma on rekrytointifirmat. Niillä on yksi perisynti; lupailu. Ymmärrän kyllä, että he etsivät asiakasyrityksille juuri sitä täydellistä työntekijää, joka ei välttämättä ole aina se ”paras” ja kokenein. ”Liian kokeneena ”olen kuullut muutaman kerran lupailuja. Rekrytoimiston täti/setä! Älä sano kandidaatille, jonka hylkäät, että hän saa ”ihan varmasti” jonkun muun paikan, joka teille tulee. Sinä ET voi tietää millaisia paikkoja teidän asiakkailla on tarjota. Lupailu on varisinkin tällaisen aikana erittäin harmittavaa ja aika riskiä, koska voi olla, että sinun työnantajasi on pian ilman asiakkaita ja sinä ilman töitä.
Unelmien rekrytointiprosessi tietysti päättyisi vakituiseen ja molempia tyydyttävään pitkäaikaiseen työsuhteeseen, mutta jos täytyy hylätä, niin puhelimella. Mielellään pitäisi olla myös joku järkeenkäypä syy valmiina mietittynä, että miksi tätä henkilöä ei rekrytoitu. Toisaalta se on juuri se syy, miksi ne ei soita; pitäisi perustella, eikä se aina tunnu ihan loogiselta. Täytyy muistaa, että rekrytointi on kuitenkin jotain korkeampaa tiedettä, jota tällainen työtön ei vaan tajua!
Päivän piristykseksi muutama tosielämän tilanne:
Onneksi mulle ei ole tullut vastaan näitä kysymyksiä lapsien hankkimisesta.
Mukavinta on kyllä kuitenkin täydellinen yllättäminen.
Unelmien rekrytointiprosessi ei ole edes käytännössä vaikea, mutta yritysten pitäisi ennen sitä pieneksi hetkeksi pysähtyä miettimään sitä. Alusta asti väärin menneitä rekrytointeja yleensä edeltää huonosti suunniteltu prosessi.
Jo ilmoitusta laatiessa pitäisi miettiä mitä oikeasti tarvitaan ja halutaan. Hakijan profiili on laadittava sen mukaan mitä tarvitaan, eikä esimerkiksi sen mukaan, mitä edellinen positionpitäjä on tehnyt. Hyvä työnpaikkailmoitus EI sisällä pelkkiä työtehtäviä, eikä pelkästään latteita adjektiiveja persoonallisuudesta. Tietysti on vaikeata miettiä, että mitä meiltä puuttuu, mutta ei kolme vuotta vanhan työpaikkailmoituksen nettiin ajaminen uudestaan auta ketään, ei hakijoita, eikä rekrytoivaa organisaatiota. Olen kerran ollut haastattelussa, jossa on ihan sanottu, että ei nämä oikeastaan olisi ne sun työtehtävät, mutta tämä meillä oli valmiina, joten laitettiin tämä nettiin. MIKSI?
Hakemusten käsittelyssä on myös hyvin kirjavia käytäntöjä. Kohteliasta olisi vastata KAIKILLE hakemuksen lähettäneille prosessin jossain vaiheessa, mieluummin enemmin kuin myöhemmin. Unelmien rekryprosessissa jo lähettämisen jälkeen tulisi kuittaus vastaanotetusta hakemuksesta ja suunniteltu aikataulu etenemisestä. Suurimmasta osasta tietokantoja, joihin hakemus jätetään tuleekin kaikki tämä ja yleensä ainakin rekryfirmoilta, mutta sitä toivoisi ihan jopa sähköpostiin lähetetyistä hakemuksistakin.
Haastattelemattomille olisi hyvä laittaa massaviesti, että ei natsannut, mieluummin heti haastatteluvalintojen jälkeen. Tietysti ymmärrän, että pitää jättää se vara, että kukaan haastatelluista ei ole sopiva, mutta tällä hetkellä kun haastatellaan n. 20 ihmistä kahdessa kierroksessa, niin tuskin sitä vaaraa on.
Haastattelut on sitten ihan maailmansa. Olen tavannut huonoa haastattelua ja hyvää haastattelua. Olisi hyvä, jos joku mahdolliselta HR-osastolta olisi paikalla, sillä kaikki liiketoiminnanjohtaja, omistajat, divisioonajohtajat tai muut pikkupomot ei kerta kaikkiaan osaa pitää työhaastatteluja tai edes esittää osaavansa. Kestämättömintä on haastattelu, joka ei etene ja haastattelija ei esitä yhtään kysymystä, vaan sanoo, että ”Kerro jotain itsestäs.” No kyllä mä voin läpättää itsestäni maat ja taivaat, mut jos sä etsit tietty tyyppiä/taitoa, niin kysy kysymyksiä, jotka mielestäsi antaa vastauksen siihen! Eikä niitä kliseitä ole pakko kysyä. Jos sulla ei ole mitään aikomustakaan pitää tätä henkilö viittä vuotta töissä, ”Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?” jne. ei ole pakollinen kysymys. Voin myös sanoa, että 15 minuuttia ei yleensä riitä haastatteluksi. Siinä ajassa tuskin saa mitään varsinaista irti ihmisestä. Myöskin on typerää kysyä, että missä hakija oli viimeksi töissä, jos cv on naaman edessä. Se kertoo ainoastaan lukutaidottomuudestasi.
Haastattelun jälkeen on kohteliasta soittaa hakijalle, kävi miten kävi. On hirveen noloa saada sähköpostilla hylkääminen, jos on ollut jopa toisella kierroksella. Kaikille kasvokkain nähdyille pitäisi soitta ehdottomasti! Nolointa on mun mielestä vierittää hylkäämispuhelu rekryfirman niskoille. Varsinkin jos rekryfirma on tehnyt ainoastaan alkuhaastattelut ja rekry on suoraan yritykseesi. Olisit edes suoraselkäinen ja soittaisit itse rekrytoivana esimiehenä! Muista, että jokainen haastateltu on potentiaalinen asiakas ja/tai yhteistyökumppani tulevaisuudessa, joten et halua pahoittaa heidän mieltä. Se ei ole kovin hyvää brändin/imagon rakentamista.
Yksi maailma on rekrytointifirmat. Niillä on yksi perisynti; lupailu. Ymmärrän kyllä, että he etsivät asiakasyrityksille juuri sitä täydellistä työntekijää, joka ei välttämättä ole aina se ”paras” ja kokenein. ”Liian kokeneena ”olen kuullut muutaman kerran lupailuja. Rekrytoimiston täti/setä! Älä sano kandidaatille, jonka hylkäät, että hän saa ”ihan varmasti” jonkun muun paikan, joka teille tulee. Sinä ET voi tietää millaisia paikkoja teidän asiakkailla on tarjota. Lupailu on varisinkin tällaisen aikana erittäin harmittavaa ja aika riskiä, koska voi olla, että sinun työnantajasi on pian ilman asiakkaita ja sinä ilman töitä.
Unelmien rekrytointiprosessi tietysti päättyisi vakituiseen ja molempia tyydyttävään pitkäaikaiseen työsuhteeseen, mutta jos täytyy hylätä, niin puhelimella. Mielellään pitäisi olla myös joku järkeenkäypä syy valmiina mietittynä, että miksi tätä henkilöä ei rekrytoitu. Toisaalta se on juuri se syy, miksi ne ei soita; pitäisi perustella, eikä se aina tunnu ihan loogiselta. Täytyy muistaa, että rekrytointi on kuitenkin jotain korkeampaa tiedettä, jota tällainen työtön ei vaan tajua!
Päivän piristykseksi muutama tosielämän tilanne:
"Ai, mutta mä näenkin tästä CV:stä, että sähän ootkin tehnyt tälläsia asiakaspalvelu ja myyntihommiakin Ä**llä ja H***llä! No sä et sit varmaan välitä, vaikka olis vähän vaatimattomampiakin tehtäviä."Joo, kyllä herra big boss. Olet aivan oikeassa. Sinäkin vissiin olit nuoruudessasi paskakuski, joten et varmaan sinäkään välitä, jos vaikka rupeisit tyhjentämään toimiston roskiksia, kun olet kerran oikein ammattimies. Minä en siis todellakaan kaipaa ammatillista kehittymistä yhtään, vaan jätän sovinnolla nämä vaikeammat kuviot teille miehille. Vaikka mun CV:stä tyhmempikin hoksaisi ammatillisen kehittymisen ja haastattelutilanteessa kunnianhimoisuuden, niin sekin sattui nyt sulta menemään ohi. Keitä itte kahvis!
"Vaikka sä olet nyt työtön, niin mä en pidä sitä tässä prosessissa sua vastaan."MITÄ?! Ei pidäkään pitää! Oletko seurannut uutisia vähään aikaan? Meitä työttömiä on tällä hetkellä muutama muukin. En ole ainut. En varsinaisesti ole tässä vapaaehtoisesti työttömänä ja siksi käynkin näissä haastatteluissa. Tämä työnhaku ei varsinaisesti ole mitään suurinta hupia, jota ihminen vapaa-ajallaan harrastaa. En mäkään pidä sua vastaan sitä, et vaikutat vähän idiootilta! Vaikka pitäisi pitää.
"Valitettavasti profiilisi ei vastaa tällä kertaa hakukriteereitämme."Väärin! Kun hain tätä paikkaa, teidän työnhakuilmoituksen laittamat kriteerit profiilista ja tehtävistä sopi lähes sataprosenttisesti profiiliini ja aikaisempaan työkokemukseeni. Opettele argumentoimaan ja antamaan oikeita perusteita, äläkä lähetä kaikille samaa rimpsua. (Otin tästä ehkä vähän turhan kovin itseeni, mut väärät sanavalinnat ärsyttää mua työnhaussa.)
"Minulle jäi haastattelusta hyvin positiivinen kuva sinusta ja osaamisestasi ja uskon, että löydät pian uuden tehtävän."Tämä on mukavasti sanottu, mutta ilmaan jää roikkumaan kuitenkin jatko "..., mutta ei kuitenkaan tarpeeksi positiivinen ja osaava meidän organisaation tarpeisiin." Ehkä se on vaan minä, mutta siltikin tästä jäi vähän paskan maku suuhun. Vähemmän kyllä, kuin joistain muista (ks. edellä). Tässä ehkä myös ei haluttu suorilta tappaa mahdollista tulevaa asiakkuutta heille, josta isot propsit.
Onneksi mulle ei ole tullut vastaan näitä kysymyksiä lapsien hankkimisesta.
Mukavinta on kyllä kuitenkin täydellinen yllättäminen.
"Plaa Plaa täällä moi. Siitä paikasta.....nyt on valittu kaksi jatkoon viimeisiin haastatteluihin."Ajatus kulkeutuu nanosekunnissa pettymykseen. V***u, tämäkään ei natsannut.
"....., joista toinen olet sinä!"Jei!
Thursday, October 22, 2009
Hän bloggaa taas!
Nyt on liikaa sydämellä, joten nyt on taas alettava bloggaaminen (vai bloggaamaan? kaksi g:tä?). Toivottavasti tällä kertaa tämä tulee toimimaan ja oikeasti jaksan kirjoittaa useammin. Täytyy nyt vaan päättää kirjoittaa, niin sitten tulee kirjoitettua!
Olen miettinyt kovasti blogeja, teemoja, sisältöjä ja yleisöjä. Lisäksi omalla nimellä esiintymistä ja tunnistettavuutta. Kovien pohdintojen jälkeen en ole oikein viisaammaksi tullut. Sen vaan tiedän, että on aika kirjoittaa!
Tämä blogi olkoon täten minun oma henkilökohtainen blogi, jonne koetan saada lukijoiksi ystäviäni ja tuttaviani ja niitä, jotka haluavat tätä lukea. Täällä olkoon minulle niin ominaisia kirjoitusvirheitä ja muitakin lapsuksia. Täällä käsiteltäköön erinäisiä aisoita, jotka mieltäni painaa elämästä ja yhteiskunnasta, mediasta ja niistä sosiaalisitakin sekä ajankohtaisista asioista. Nehän ne lähinnä nykyään mieltä painaa.
Aiemmat blogini on tulleet kirjoitetuksi hyvin luonnollisesti, sillä olen ollut ulkomailla ja blogi on hyvä tapa kertoa kuulumiset suuremmalle yleisölle kerralla. Se on siis ollut niiden edellisten kirjoitusten teema. Nyt ne ovat netistä poistetut ja omaksi iloksi tallennetut, että jos niitä vaikka joskus sitten vielä uskaltais lukeakin. Nyt ollaan erittäin juurruttu ja erittäin kotimaassa. Hyvä niin!
Tästä artikkelista sain myös kovasti ideoita tähän bloggaamiseen. Olen joskus ehkä joitain mielipiteitä elämässäni esittänyt. Nykyään luen enemmän kuin koskaan nimenomaan asiatekstejä, kulutan kulttuuria enemmän kuin koskaan ja muutenkin vanhemmiten (hui!) on tullut ymmärrettyä, että elämässaä on sisältöä, vaikkei aina ja koko ajan tee jotain konkreettista. Ja on mielipiteitä! Enemmän kuin koskaan! Eli miksen pohtisi ja avaisi sanaista arkkuani nyt täällä, koska minulla on ollut kova halu kirjoittaa blogia.
Ehkä olen ollut aiemmin vähän vajaa :)
Täältä tähän.
Olen miettinyt kovasti blogeja, teemoja, sisältöjä ja yleisöjä. Lisäksi omalla nimellä esiintymistä ja tunnistettavuutta. Kovien pohdintojen jälkeen en ole oikein viisaammaksi tullut. Sen vaan tiedän, että on aika kirjoittaa!
Tämä blogi olkoon täten minun oma henkilökohtainen blogi, jonne koetan saada lukijoiksi ystäviäni ja tuttaviani ja niitä, jotka haluavat tätä lukea. Täällä olkoon minulle niin ominaisia kirjoitusvirheitä ja muitakin lapsuksia. Täällä käsiteltäköön erinäisiä aisoita, jotka mieltäni painaa elämästä ja yhteiskunnasta, mediasta ja niistä sosiaalisitakin sekä ajankohtaisista asioista. Nehän ne lähinnä nykyään mieltä painaa.
Aiemmat blogini on tulleet kirjoitetuksi hyvin luonnollisesti, sillä olen ollut ulkomailla ja blogi on hyvä tapa kertoa kuulumiset suuremmalle yleisölle kerralla. Se on siis ollut niiden edellisten kirjoitusten teema. Nyt ne ovat netistä poistetut ja omaksi iloksi tallennetut, että jos niitä vaikka joskus sitten vielä uskaltais lukeakin. Nyt ollaan erittäin juurruttu ja erittäin kotimaassa. Hyvä niin!
Tästä artikkelista sain myös kovasti ideoita tähän bloggaamiseen. Olen joskus ehkä joitain mielipiteitä elämässäni esittänyt. Nykyään luen enemmän kuin koskaan nimenomaan asiatekstejä, kulutan kulttuuria enemmän kuin koskaan ja muutenkin vanhemmiten (hui!) on tullut ymmärrettyä, että elämässaä on sisältöä, vaikkei aina ja koko ajan tee jotain konkreettista. Ja on mielipiteitä! Enemmän kuin koskaan! Eli miksen pohtisi ja avaisi sanaista arkkuani nyt täällä, koska minulla on ollut kova halu kirjoittaa blogia.
Ehkä olen ollut aiemmin vähän vajaa :)
Täältä tähän.
Subscribe to:
Posts (Atom)
